Sisäänkirjautuminen

GoXploren henkilökunta


Saara

Country Manager

Kuka minä olen?

Matkailun kiehtova maailma imaisi mukaansa jo 15 vuotta sitten, enkä tältä polulta haluaisi poiketa koskaan. Maailmassa on liian paljon koettavaa ja nähtävää, jotta tämän seikkailun voisi jättää kesken. Ja mikä onkaan sen parempaa kuin yhdistää työ ja todelliset kiinnostuksen kohteet. Toistan kollegoitani kun sanon, että parasta tässä työssä on ihmisten auttaminen maailmalle ja heidän sanoinkuvailemattoman hienoista reissuista kuuleminen.

Paras matkakokemukseni

Parhaat kokemukset ovat niitä, jotka pystyy jakamaan jonkun kanssa. Olen seissyt Sydneyn oopperatalon juurella, nukkunut viidakossa riippukeinussa, auttanut orpokodeissa Aasiassa, ajanut avoautolla Californian rantateitä ja kiivennyt iilimadot nilkoissa 4000 metriä korkean vuoren rinnettä... yksin. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, mutta kuva ei ole mitään siihen verrattuna, että vierellä seisoo joku tärkeä ihminen jakamassa kyseisen kokemuksen. Yksi hauskimmista kokemuksista taitaa olla ystävien kanssa tehty muutaman viikon reissu Havannaan.

Lempimatkakohde

Pitää osata arvostaa omaa kotia, jotta voi oppia muista maista ja kulttuureista. Euroopassa on paljon huikeita pikku kyliä ja paikkoja, joita turistit eivät ole vielä kansoittaneet. Yksi lempimaistani on Italia. En ole liian kuuman ilmaston tai auringon paahteen ystävä. Unelmareissu olisi lähteä Alaskaan risteilylle ja pysähdellä vanhoissa hylätyissä kaivoskylissä ja -kaupungeissa aistimassa historian lehtien havinaa.

Marcus

Marketing Manager

Kuka minä olen?

Olen iloinen, positiivinen ja seikkailun haluinen maailman matkaaja, joka rakastaa tutustua uusiin ihmisiin. Olen viettänyt ulkomailla pitkiä aikoja ja kokenyt toinen toistaan huikeampia seikkailuja. GoXplorella olen ollut töissä vuodesta 2010 ja viihdyn todella hyvin. Parasta työssäni on se, että saan auttaa muita kokemaan yhtä mahtavia elämyksiä maailmalla kuin mistä olen itsekin päässyt nauttimaan.

Paras matkakokemukseni

Minulla on todella hyviä muistoja vapaaehtoistöistä Etelä-Afrikassa ja Namibiassa. Kapkaupungissa valkohaiden tutkimuskeskuksesta ja Windhoekin lähellä eläinten pelastuskeskuksesta. Afrikan luonto on aivan sanoinkuvaamattoman hieno! En myöskään ikinä unohda tunnetta, kun seisoin 134 metrin korkeudessa pilviä ihmetellen valmiina hyppäämään takaisin maan pinnalle. Taustalla Gun´s Rosesin biisi "Sweet Child O´ Mine" ja edessä elämäni ensimmäinen benji-hyppy. Tunnetta on mahdotonta kuvailla!

Lempimatkakohde

Matka jota en koskaan tule unohtamaan, on reissu Australiaan heti valmistumisen jälkeen. Olin pikku kaveri lähiöstä, jolla oli huono englannin kieli ja itseluottamus. Tästä huolimatta kaverini sai houkuteltua minut reppureissaamaan ja tavallaan tällä matkalla olen edelleen. Australia on ehdottomasti paras matkakode, jossa olen ollut. Maa on niin suuri ja siellä on uskomattoman paljon nähtävää ja tekemistä. Upeita rantoja, hyviä surffi-spotteja ja sukelluskohteita sekä tietenkin ystävälliset ja rennot ihmiset. Toinen kohde, jota rakastan, on Uusi-Seelanti. Henkeäsalpaavan kaunis luonto sekä extreme-lajit ja -aktiviteetit tasapainottavat toisiaan.


Anneli

Finance Manager

Kuka minä olen?

Olen työskennellyt taloushallinnon parissa koko työurnani. GoXplorella olen ollut töissä vuodesta 2008 asti ja viihdyn mainiosti. Rakastan matkustamista, niin työmatkoja kuin vapaa-ajan reissuja perheeni kanssa. Viihdyn kotona, harrastan ruoan laittoa, hyviä viinejä ja pihanhoitoa. Toisaalta taas myös liikunta vie osan ajastani.

Paras matkakokemukseni

Rakastan eläimiä ja meillä on aina ollut kotona kissoja ja koiria. Monet matkoistani ovatkin pitäneet sisällään seikkailuja eläinten parissa. Mieleen painuvimpia kokemuksia on ehkä ollut vuonna 2010 sukellukset Suurella Valliriutalla, kun näin ihka elävinä edessäni vuokkokaloja ja merikilpikonnan niiden luonnollisessa ympäristössä. Australiassa kengurut juoksentelivat vapaina puistoissa samaan tapaan kuin täällä kotona voisi nähdä vaikka kauriita metsässä. Muutama vuosi sitten vierailin yhdessä villieläin-projekteistamme Botswanassa ja sain kokea todellisen afrikkalaisen luonnon ja sen eläimet. Seeprat, kiraffit, gnu-antiloopit ja norsut vapaudessa omassa elinympäristössään, ikimuistoisia elämyksiä kaikki.

Lempimatkakohde

Afrikka, Australia, Aasia ja Amerikka: kaikki nämä maat ovat tehneet omalla tavallaan minuun lähtemättömän vaikutuksen. Afrikassa luonto ja eläimet saavat aikaan rauhan, jota on välillä kotona vaikea löytää. Australiassa ystävälliset ihmiset ja luonnon monipuolisuus jaksavat ihmetyttää. Aasiassa puolestaan hyvä ruoka, kulttuuri ja aurinko jaksavat kiinnostaa kerta toisensa jälkeen. Amerikassa kaikki on suurta ja ihmeellistä. Parasta matkakohdetta on vaikea valita, mutta ehkä se on näistä kaikista kuitenkin Afrikka "back-to-basics" ajatuksella. To do -listalla on vielä ainakin Uusi-Seelanti ja Etelä-Amerikka.


Rabiya

Kuka minä olen?

Olen iloinen matka-expertti, joka rakastaa työskennellä matkatoimistossa. On mahtavaa kun pääsee toteuttamaan ihmisten haaveita ja unelmia. GoXplorella olen vastuussa mm. lentovarauksista ja kaikkeen lentoliikenteeseen liittyvästä. On hienoa olla osa tätä asiantuntevaa ja monipuolista tiimiä, joka antaa kaikkensa asiakkaiden reissujen onnistumiseksi! Olen ollut matkailualalla 12 vuotta, rakastan kollegoideni tavoin matkustamista ja odotan innolla uusia kohteita ja seikkailuita.


Paras matkakokemukseni

Minulla on takana monta mieletöntä kokemusta, mutta jos on pakko valita joku yli muiden, on se ehdottomasti Jordania. Ihmiset ovat aivan käsittämättömän ystävällisiä. Kohokohta Jordanian matkallani oli rauniokaupunki Petra, onneksi jaksoin matkan perille asti, koska tämä kohde todella oli kokemisen arvoinen. Auringonlaskut Wadi Rum laaksossa olivat hyvin erikoisia ja mieleen painuvia. Myös uiminen Kuolleessameressä jäi mieleen, suolaa oli niin paljon, että kyse oli ennemminkin kellumisesta. Toki maailma on täynnä muitakin mahtavia kohteita...

Lempimatkakohde

Jordania on voittaja. Toisaalta USA, Kiina, Karibian saaret, Dubai, Marokko, Espanja ja Ranska ovat jääneet myös vahvasti mieleen. Maailmalla on niin paljon nähtävää! Erilaiset kulttuurit, hyvä ruoka, musiikki, aurinko ja ystävälliset ihmiset, jotka toivottavat meidät avosylin vastaan omaan maahansa.


Ann-Louise

General Manager


Kuka minä olen?

Olen ulospäin suuntautunut ja seikkailunhaluinen nainen, jolla on pitkä kokemus matkailualalta. Olen ollut GoXplorella nyt 11 vuotta ja ulkomailla olen sekä asunut, työskennellyt että opiskellut yhteensä kuusi vuotta. Nautin suunnattomasti viettää aikaa merellä, toisaalta taas viihdyn hyvin myös vaikka erämaassa tai vuorilla kiipeillen. Maastopyöräily on yksi harrastuksistani ja viihdyn myös hyvin kotona perheeni kanssa. Minusta on ihanaa istua lentokoneessa "matkalla jonnekin". Työssäni parasta on se, että saan toteuttaa ihmisen reissu-unelmia ja parhaiten se onnistuu täällä GoXplorella.

Paras matkakokemukseni

Edelleen kaikkien lukemattomien kokemusten yli nousee ensimmäinen matka Namibiaan, jossa heräsin öisin leijonien karjuntaan keskellä yötä. Erämään yllä helikopterista käsin näki maan aivan eri tavalla kuin tavallinen matkailija. Toinen vastaava kokemus on jäänyt mieleen Uudesta-Seelannista, jossa lensimme helikopterilla jäätikön yllä. Myöhäiset lennot ja ihmeelliset matkustusajankohdat ovat myös erikoisuuteni :) Kiina on tehnyt puolestaan kulttuurin osalta minuun lähtemättömän vaikutuksen. Lounas-Kiinasta matka kohti Tiibetiä oli kuin suoraan satukirjasta. Toisaalta ei pidä myöskään aliarvioida Pohjoismaita, rakastan meidän luontoa ja täällä ihminen saa elää ja olla rauhassa, prosessoida kaikkea kokemaansa maailmalla ja palata aina takaisin.

Lempimatkakohde

Tätä asiakkaatkin kysyvät usein. Vaikeaa vastata, kun maailma on täynnä niin erilaisia ihania paikkoja. Joka matkalla on käynyt jotain odottamatonta ja jännittävää, mutta ehkä kuitenkin kokonaisuuten Afrikan manner on tehnyt minuun suurimman vaikutuksen. Älyttömän hienoja maita ovat mm. Zambia, Botswana, Namibia ja Zimbabwe. Viimeisin reissuni oli Etelä-Afrikkaan ja todella WOW -elämys. Mielettömiä kontrasteja ja paljon nähtävää etelän ja pohjoisen välillä! Jos taas pitäisi valita joku maa missä asua, olisi se todennäköisesti Uusi-Seelanti. Kaunein maa ja ystävällisimmät ihmiset kuin missään muualla. Uusi-Seelanti on pakko jokaisen kokea joskus elämässään!


Fredrik

Managing Director

Kuka minä olen?

Olen utelias kohtaamaan kaiken uuden mitä elämällä ja maailmalla on tarjota miulle. Olen asunut, työskennellyt ja opiskellut ulkomailla neljä vuotta ja GoXplorella olen viihtynyt alusta asti 15 vuotta. Työnteko on palkitsevaa ja hienoa, mutta kyllä välillä vapaa-aika ystävien, hyvän ruoan ja juoman kanssa on hauskempaa. Uusien kulttuurien kohtaaminen ja niistä oppiminen on mielenkiintoista. Lisäksi itsestään huolenpitäminen on tärkeää, että jaksaa niin töissä kuin vapaa-ajalla.

Paras matkakokemukseni

Sana "nöyryys" sai aivan uuden merkityksen, kun ensimmäistä kertaa tuijotin suurta valkohaita silmästä silmään Etelä-Afrikassa. Ollaan haiden kanssa tuojoteltu toisiamme tämän jälkeenkin, mutta tuo ensimmäinen kerta tuskin koskaan unohtuu.

Lempimatkakohde

Australiassa olen viettänyt pidempiä aikoja putkeen ja tämä maa tulee aina olemaan todella lähellä syndäntä. Haluaisin tutustua vielä paremmin ja tarkemmin Etelä-Amerikan eri maihin ja mitä kaikkea tällä mantereella on tarjota. Uutena kohteena Galapagossaaret kiinnostaa kovasti, ehkä se voisi olla seuraava matkakohde...





Sam

Managing Director

Sam

Kuka minä olen?

Olen varttunut Salomonsaarilla Tyynellämerellä. Olen puoliksi amerikkalainen ja puoliksi hollantilainen. Kun muutimme Alankomaihin olessani 13 vuotta, kulttuurishokki oli valtava. Kaikilla oli kengät jalassa, johon kesti kauan tottua. Olen opiskellut Amsterdamissa ja ollut sekä vaihdossa että työharjoittelussa Australiassa. Työharjoittelussa Sydneyssä pääsin auttamaan reppureissaajia töiden etsimisessä ja reissaamisen kanssa - ihana jakso elämässäni. Pian valmistumsien jälkeen olin mukana avaamassa Eurooppaan Work & Travel Company -toimistoja ja päädyin myös tänne Pohjolaan perustamaan toimintaa. Yksi yrityksen perustajista, jonka tapasin vuonna 2003, on nykyään vaimoni... and the rest is history.

Paras matkakokemukseni

Parhaat kokemukset ovat usein pieniä ja ne tulevat mieleen itse asiassa vasta matkan jälkeen. Esimerkiksi reissu Costa Ricaan, jossa yövyimme viidakossa. Veneretkellä pienen 4-5 metrisen veneen viereen ilmestyi yht´äkkiä 20 pienta valasta. Ei mennyt kauaa, kun puolet meistä oli vedessä snorkkelit päässä valaiden seassa. Mieleen on myös jäänyt vuorikiipeilyt Australiassa ja samalla kaukaa näkyvä auringonnousu Byron Bayn takaa tai kun yövyimme teltoissa -5 asteessa taivaan alla Ulurun juurella.

Lempimatkakohde

Todella vaikea valita! Etelä-Afrikka, Kanada, Thaimaa, USA, Costa Rica, Bali... kaikki omalla tavallaan mielettömiä kohteita! Voiton vie ehkä kuitenkin Australia. Ei pelkästään itse mahtava maa vaan kiitos kaikille ihmisille, joita olen tavannut matkan varrella, koska olen usein matkustanut yksin. Matkustaessa yksin tutustuu helpommin ihmisiin, on helppoa aloittaa keskusteluja täysin tuntemattomien ihmisen kanssa. Lisäksi opit niin paljon myös itsestäsi, kun matkustat yksin keskelle uutta kulttuuria uuteen maahan.

Alkuun » GoXploren henkilökunta

Viimeisimmät uutiset: